Muurlan Opisto:
Muurlantie 365, 25130 MUURLA - (02) 728 1500 - toimisto(o)muurlanopisto.fi
Monimuotokoulutus Työnohjaajakoulutus

Työnohjaajakoulutus TO9, 2012-2014, 60 op

Huom! Haku ohjelmaan käynnistynyt!



Muurlan Opistolla on annettu työnohjaajakoulutusta ja täydennyskoulutusta yli kymmenen vuoden ajan ja koulutuksemme on saavuttanut arvostusta sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Meiltä valmistuneet työnohjaajat ovat vahvasti ammatissaan toimivia alansa ammattilaisia.


Muurlan Opistolla alkaa keväällä 2012 n. 2,5 vuotta kestävä, sekä ryhmien, että yksilöiden ohjaamiseen painottuva työnohjaajakoulutus. Koulutus on Suomen Työnohjaajat ry:n suosituksia noudattava ja se antaa pätevyyden hakea em. jäsenyyttä. Koulutus on oman ammattitutkinnon jälkeistä täydennyskoulutusta.


Työnohjaajakoulutus antaa pätevyyden toimia itsenäisenäisenä työnohjaajana yksilöille ja ryhmille yrityksissä ja muissa työyhteisöissä. Lisäksi henkilö tutustuu koulutusohjelman aikana muihin ohjausmenetelmiin, kuten coachaukseen, mentorointiin ja sparraukseen.


Koulutusohjelmaan haku on alkanut !


Koulutusaika: 2012 – 2014


Lähijaksoja on kahden päivän jaksoissa (kesän 2012 intensiivijakso 3 pv) seuraavasti:

2012:

  • 19.-20.4.2012 Aloitusjakso, orientaatio koulutukseen
  • 10.-11.5.2012
  • 7.-9.6.2012, intensiivijakso Nauvon saaristossa
  • 16.-17.8.2012
  • 27.-28.9.2012
  • 15.-16.11.2012, joulutauko alkaa

2013:
  • 17.-18.1.2013
  • 14.-15.3.2013
  • 16.-17.5.2013
  • 15.-16.8.2013
  • 26.-27.9.2013
  • 7.-8.11.2013, joulutauko alkaa

2014:
  • 2 pv tammikuu 2014, loppusuoran arviointia
  • etä- ja pienryhmätyöskentelyä sekä lopputyön viimeistelyä
  • 1 pv Päätösjakso kesäkuu 2014, lopputöiden esittely, todistukset ja valmistuminen työnohjaajaksi.

Kohderyhmä:


Koulutus on tarkoitettu kaikkien alojen ammattilaisille, työnohjaajana toimiville tai työnohjaajaksi pyrkiville henkilöille. Koulutus sopii erinomaisesti myös esimiehille ja kehittämistehtävissä toimiville, jotka haluavat kehittää taitojaan ryhmien ja yksilöiden ohjaamisessa.
Moniammatillisessa opintoryhmässä opiskelijamme saavat parhaan mahdollisen kokemuksen työnohjaajana työskentelystä moniammatillisissa työyhteisöissä.


Kouluttajat, asiantuntijat

Kouluttajamme sitoutuvat työnohjaajan työn eettisiin arvoihin ja he myös itse jatkuvasti kehittävät omaa ammattiosaamistaan sekä suurin osa heistä toimii myös omassa työssään työnohjaajana. Kouluttajamme edustavat eri ammattialoja, työyhteisöjä, yrityksiä ja tutkimusta.

Ohjelmamme tieteellisenä valvojana ja asiantuntijakouluttajana toimii PsT, professori, työnohjaaja Soili Keskinen Turun Yliopistosta.
Lisäksi ohjelmaamme valvoo eri ammatti- ja yhteiskuntatoimijoita edustava ohjausryhmä, joka säännöllisesti arvioi ja kehittää ohjelman laatua, toteutusta ja työelämärelevanttiutta.
Kouluttajina ohjelmassa toimivat kokeneet työnohjauksen ja em. koulutusteemojen ammattilaiset eri ammattialoilta, kuten seniorityönohjaaja Eini Hämäläinen, työnohjaaja Pentti Savolainen, työnohjaaja Sirkku Leikkonen joiden lisäksi on vierailevia kouluttajia ja asiantuntijoita.


Pääsyvaatimukset:

Koulutukseen hakeutuvalta henkilöiltä edellytetään vähintään ammatillista koulutusta ja tutkinnon jälkeistä työkokemusta vähintään 5 vuotta, lisäksi suositellaan, että henkilö on saanut omaan työhönsä työnohjausta 20 h. Mikäli omaan työhön liittyvää työnohjausta ei ole saatu, hänen tulee se hankkia opintojen ensimmäisenä vuonna.


Tavoite:

Koulutuksen tavoitteena on, että työnohjaajaksi valmistuva hallitsee yksilö-, ryhmä- ja yhteisötyönohjauksen perusteet. Hän ymmärtää työnohjauksen eettiset periaatteet, työnohjauksen prosessit sekä on sisäistänyt ja omaksunut käytetyt teoreettiset mallit (viitekehys) ja tiedon soveltaakseen niitä omassa työnohjaajan työssään.


Koulutuksen rakenne:

Koulutus muodostuu teoreettisesta ja kokemuksellisesta opiskelusta, itsenäisistä ja pienryhminä toteutettavista suullisista ja kirjallisista väli- ja lopputehtävistä, työnohjausharjoittelusta ja opiskelijoiden saamasta yksilö- ja pienryhmäohjauksesta.


  • 27 lähiopetuspäivää, sis. 3 pv:n intensiivijakso kesällä 2012 Nauvon saaristossa sekä päätösjuhla
  • etätyöskentelyä, ennakko- ja jälkitehtävät
  • työnohjausharjoittelua vähintään 65 h (yksilö- ja ryhmän ohjaaminen)
  • osallistuminen koulutustyönohjaukseen (sis.koulutuksen hintaan) ns. pienryhmätyöskentely yht. 60 h
  • oman toiminnan reflektointi, oppimispäiväkirjatyöskentely ja ohjausnauhat
  • kirjallisuus ja esseet
  • lopputyö ja siihen saatu ohjaus
  • lisäksi omaan työhön saatu työnohjaus 20 h, opiskelija hankkii ensimmäisen vuoden aikana (ei sis.hintaan)


Yhteistyökumppaneidemme tuella voimme avustaa joidenkin työnohjausharjoittelupaikkojen hankkimisessa, pääosin kuitenkin opiskelijat hankkivat harjoittelupaikkansa itse.


Koulutus on prosessi, rakentuen sekä ryhmäprosessin, kokemuksellisen oppimisen ja työnohjauksen teorian tutkimiselle. Koulutuksessa kulkevat rinnakkain työnohjauksellisten menetelmien oppiminen, ryhmäprosessi ja ryhmän havainnointi ja reflektio sekä oman työnohjaajapersoonan arviointi ja kehittäminen. Tästä johtuen on välttämätöntä, että henkilö sitoutuu koko koulutusohjelmaan alusta alkaen ja on läsnä vaadittavissa lähitapaamisissa.


Keskeiset sisällöt


  • työnohjauksen käsite, lajit ja muodot
  • työnohjaajan tehtävä ja rooli
  • arvot ja etiikka työnohjaajan työssä ja ammatissa
  • työnohjauksen teoriat ja käyttöteoriat
  • yksilönä ryhmässä, ryhmän dynamiikka ja prosessit
  • näkökulmia työelämään ja johtajuuteen
  • näkökulmia työyhteisöihin toimintaympäristönä
  • työnohjauksellinen työnote muutos- ja uudistumisprosessissa
  • ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys työnohjauksessa
  • logoterapeuttinen viitekehys työnohjauksessa
  • työnohjauksen erityiskysymykset


Työskentelytapoina ovat vuorovaikutteiset ja kokemukselliset seminaaripäivät, ohjauksellinen ryhmätyöskentely, työnohjausryhmäistunnot, itsenäinen työskentely (mm. moodle-verkko-oppimisympäristö), kirjallisuus ja seminaarityöt, ohjausnauha- ja lopputyötyöskentely.


Osallistujamäärä:

Maksimissaan 15 henkilöä.


Koulutuksen hinta


Koulutuksen hinta on 6 200 €, sisältäen koulutuspäivät ohjelmineen (myös intensiivijakso), ruokailut koulutuspäivinä, monipuoliset materiaalit ja pienryhmäohjauksen. Laskutus tapahtuu 7 osassa tai sovitun maksuaikataulun mukaisesti, kuitenkin niin että opintojen alkaessa maksetaan 1. erä. Opistolla voi lähijaksojen aikaan yöpyä edulliseen hintaan 1-2 hh.


Kulkeminen, yhteydet Opistolle:


Opisto sijaitsee Muurlan kylässä, n. 11 km Salon keskustasta. Lähin rautatieasema on Salossa, lähin lentokenttä Turussa n. 75 km ja lähin pikavuoropysäkki sijaitsee n. 4 km:n päässä Muurlan Lasilla (josta kuljetus Opistolle järjestetään).


Yleistä ja ajanviete


Opisto sijaitsee kauniin Ylisjärven rannalla ja luonnon keskellä. Lähellä oleva kaunis luonto, Pyymäen vaellusalue ja Ylisjärvi inspiroivat ulkoilemaan ja reippailemaan koulutusjaksoilla. Retket Opiston laavulle kuuluvat asiaan, siellä tulen loimussa pidetyt pienryhmäistunnot ovat jääneet kaikkien mieleen. Opistolla on myös kuntoilulaitteet, jotka ovat kurssilaistemme käytettävissä.



Hakuaika päättyy helmikuussa 2012, hakijat haastatellaan ennen koulutuksen alkamista


Järjestämme haastattelutilaisuuksia syksystä 2011 alkaen, tiedustele seuraavaa haastatteluaikaa ja varmista paikkasi!


Hakulomakkeeseen pääset klikkaamalla TÄSTÄ!


Lisätietoja koulutuksesta voit tiedustella


Opiston rehtori Leena Huhtala
044 758 1503 tai 02 7281503
leena.huhtala@muurlanopisto.fi