Tämä vuosi on Opiston juhlavuosi, täytämme 70 -vuotta ja tätä juhlistetaan vuoden aikana erilaisin tavoin, pääjuhlaa vietämme 19.10.2012.
Tuolloin 70-vuotta sitten, sodan yhä jatkuessa, opiston ensimmäiselle vuosikurssille osallistui 16 tyttöä, joista 5 oli itäkarjalaisia.
Ensimmäisen vuosikurssin johtajaksi saatiin Muurlan kirkkoherra Oiva Salmela, jonka ehdotuksesta Opiston tunnuslauseeksi tuli “Kaikki on valmiina”. Kirkkoherran vaimo Lea Salmela toimi laulunopettajana.
Opetettavat aineet olivat kotitalous, maatalous, käsityö.
Nyt 70 vuotta myöhemmin sekä ympäröivä maailma, mutta myös Muurlan Opisto ovat ajan myötä muuttuneet – tänään opistolla voi opiskella Valokuvausta, Sarjakuvataidetta, Graafista suunnittelua, Työnohjaajakoulutusta, Ekspressiivistä taideterapiaa ja Logoterapiaa. Lisäksi järjestämme erilaisia lyhytkursseja ja leirejä, tapahtumia.
Opistossa opiskelee lähes 100 opiskelijaa, osa kansanopisto-opinnoissa, osa monimuotoisissa koulutusohjelmissa. Opistomme koulutustoiminta tuottaa vuosittain n. 3 000 opiskelijaviikkoa, jonka mukaan olemme ns. keskisuuri kansanopisto.
Opisto on vireä koulutusalan yksikkö, tärkeä työllistäjä sekä palveluiden tuottaja täällä Salossa. Opiston merkitys ent. Muurlan kunnan vireänä pitämisessä on hyvin tärkeä ja sen asema on tunnustettu ja arvostettu.
Ilman monia, monia teitä ahkeria ja pyyteettömästi myös omaa aikaansa ja voimiaan (mm. Kannatusyhdistys) Opiston hyväksi antamia ihmisiä ei Opisto olisi niin upea kuin se nyt on. Opistolla on hyvä henki, me arvostamme Opistoamme ja haluamme pitää siitä jatkossakin hyvää huolta.
Nyt haluan kutsua teitä Opistolle lounaalle, kursseille, koulutuksiin – yhdessä varmistamme sen, että Opisto voi juhlia vielä seuraaviakin tulevia juhlavuosiaan.
Yhteistyössä on voimaa – tervetuloa Opistolle !
Rehtori Leena Huhtala henkilökuntineen
Kuvat ovat Muurlan Opiston 50-vuotisjuhlajulkaisusta “Puoli vuosisataa kansanopistotyötä, Puolen vuosituhannen kulttuurimaisemassa” jonka toimitti Kauko Sainio