Muurla on yhtä kuin Intia!

Anna Kiuru on reipas ja nauravainen, 19-vuotias salolainen, joka istahtaa uteliaan toimittajan piinapenkkiin koulupäivän jälkeen. Hän opiskelee toista vuotta valokuvausta Muurlan Kansanopistossa kaksivuotisella linjalla. Anna päätti hakea Muurlaan lukioaikana, kun opiston opiskelija kävi kertomassa koulusta uranvalintaansa pähkäileville abiturienteille. Valokuvauksesta Anna oli ollut kiinnostunut jo pitkään sen ilmaisun vapauden vuoksi.

- Valokuvaus on vaan niin coolia, Anna hehkuttaa!

Kokemukset Muurlasta ovat olleet hyvin positiivisia. Annan mielestä koulu on korkeatasoinen ja opettajia hän kehuu maasta taivaisiin. Monet opiskelijat myös asuvat koululla Annan tapaan, mikä luo yhteisöstä tiiviin. Tekemistä riittää siis 24/7!

- Yhteishenki on loistava sekä oppilaiden että henkilökunnan välillä, Anna kertoo ja lisää vielä, että ruoka on hyvää!

Anna on oppinut Muurlassa perinteisen mustavalkokuvauksen lisäksi myös nykyään vahvasti valokuvassa vaikuttavaa digitaalisuutta ja kuvankäsittelyä. Tekniikan ohella koulussa myös opitaan ilmaisemaan itseään koko ajan avoimemmin.

- Jopa valokuvahistorian opiskelu on kivaa, Anna sanoo!

Ikimuistoisin tapahtuma tähän mennessä koulussa on Annan mielestä ollut viime vuoden ensilumi. Opiskelijat huomasivat lumen tietokoneluokan ikkunasta tehdessään töitä ja ryntäsivät saman tien ulos telmimään. He tekivät lumesta valtavan koala-veistoksen, joka nimeksi tuli Max. Maxin synnyttyä he menivat vielä laskemaan mäkeä koulun taakse. Sen jälkeen nautittiin iltatee ja mentiin päivän rientojen väsyttäminä nukkumaan.

Koulun jälkeen Anna aikoo hakea valokuvausalan korkeakouluihin jatkaakseen opintojaan. Kouluihin pääseminen on kuitenkin hankalaa, joten jos ensimmäisellä kerralla ei tärppää, hän suunnittelee lähtevänsä pyöräilemään ympäri Suomea.

- Tai sitten Intiaan, Anna hihkaisee!

Mukavinta Muurlassa ovat Annan mukaan ihmiset, valokuvaus ja opettajat. Hänen mielestään on ihmeellistä, miten pienessä käpykylässä voi olla niin hauskaa! Lopuksi Anna lähettää lämpimät terveisensä haavemaahansa Intiaan.

-Nähdään joko siellä tai Muurlassa, hän huikkaa ja poistuu takavasemmalle joko vedostamaan kuvia pimiöön tai tietokoneen äärelle digiteekkiin tai sitten vain hengailemaan ystäviensä kanssa. Muurlassa on jo ilta, mutta ahkerat opiskelijat tekevät vielä töitä koulun tiloissa. Aina välillä käytävillä kaikuu iloinen nauru.

Mitäköhän hauskaa opistolla nyt on tapahtunut?

Muurlasta tiedemiestason opetusta!

Muurlan opiston käytävillä kaikuvat kepeät mutta päämäärätietoiset askeleet. Niilo H. kurvaa nurkan takaa melkein suoraan syliini, tekee nopean väistöliikkeen ja on jo jatkamassa matkaa kohti digiteekkiä, koulun sähköistä sydäntä.

-Niilo! Onko sinulla hetki aikaa, kerro miten sinä päädyit tänne Muurlaan, Salon korpimaille!

-Näin visaiseen kysymykseen vastaan mielelläni, sanoo hän ja astelee luokseni.

– Olen ihmetellyt sitä itsekin.Etsin juuri itselleni läheisen ilmaisumuotoon, sarjakuvaan keskittyviä opinahjoja ja monien vaiherikkaitten seikkailujen kautta löysin itseni juuri täältä, Muurlasta joka onkin ollut oikea onnenpotku. Sen lisäksi , että olen saanut tiedemiestason opetusta sarjakuvasta olen myös löytänyt roppakaupalla uusia ystäviä joiden kanssa vaihtaa ajatuksia vaikka mistä. Opiskeltuani päivän tarinan rakennetta, kuvakerrontaa ja piirtämistä on hienoa että voin vielä illalla käydä vaikkapa joogatunneilla ja samoilla seudun metsäpoluilla mukavien ihmisten seurassa. Olen myös aina halunnut asua veden äärellä ja täällä vanhan esteetikon silmä saa levätä tuijotellessa järven autereista pintaa.