![]() |
Opiskelu | Linjaopiskelu |
Koulutuksemme perustuu vahvasti linjan nimen mukaisesti valokuvaukseen tai sarjakuvataiteeseen ja sen lisäksi tavoitteemme on sarjakuva- tai valokuvaus alan:
Opetus linjoilla tapahtuu pääsääntöisesti 9.30-15.30, maanantaisin aloitamme klo 13.00 heti lounaan jälkeen. Opiskelu koostuu luennoista, oppiainekohtaisista projekteista, ryhmätöistä, tutustumiskäynneistä, tehtävien tekemisestä, ohjatusta- ja itsenäisestä työskentelystä sekä keväällä yhteisnäyttelyn rakentamisesta. Työskentely tilat ovat iltaisin opiskelijoiden käytettävissä.
Linjoilla opiskelu on päätoimista.
Opiskelussa saat henkilökohtaista tukea ja ohjausta linjojen opettajilta. Opetuksessa otamme huomioon ryhmän opiskelijoiden erilaiset oppimistavat. Opettajille kannattaa kertoa avoimesti oppimisvaikeuksista.
Kela myöntää opiskelijoille opintotukea, joka on toisen asteen tuen suuruinen.
Opetuksemme on keskustelevaa ja omaan ajatteluun kannustavaa. Avoin ja yhteisöllinen ilmapiiri tukee opiskelua. Opettajamme ovat alansa ammattilaisia, jotka ohjaavat ja tukevat opiskelijoiden henkilökohtaista kehittymistä.
Salon alueen paikallisbussien aikataulut löytyvät osoitteesta www.vainionliikenne.fi ja bussien pikavuorot jäävät 3,6km päähän opistosta. Pikavuorojen aikataulut löytyvät osoitteesta www.matkahuolto.fi. Pikavuoropysäkin nimi on Muurla th.
Muurlasta löytyy luonnon kaunis Ylisjärvi, jossa voi uida ja soudella sekä talvella pulahtaa avantoon.
Opistolla on myös laavu sekä muita makkaranpaisto ja kahvitteluhetkeen sopivia paikkoja. Eväät voi ottaa mukaan opistolta.
Pyymäen alue kutsuu lintubongaajaa tai retkeilijää, startti vaikkapa laavulta. Kunnan kuntosali, urheilukenttä ja tenniskenttä ovat kävelymatkan päässä. Kirjasto ja kauppakin ovat aivan lähettyvillä. Lisäksi Salon kaupungin palvelut ja kaupat ovat vain 15 minuutin päässä, talvella voit lasketella Teijon laskettelurinteissä.
Perinteikäs maalaismiljöö on siis mitä mainion patikointiin tai reippaampaan hölkkäilyyn. Kuntoilutilassa voit treenata lihaksesi huippukuntoon. Sählystä kiinnostuneille on lukuvuodeksi varattu kerran viikossa sählyvuoro.
Taiteen ystävät nauttivat mm. taiteilija Viljo Hurmeen ateljé-kodista sekä Muurlan kotiseutumuseosta. Syksyllä opiston yhteyteen avataan taidekahvila “Margaretan kahvila”. Sieltä löytää herkkujen lisäksi taide-elämyksiä paikallisilta taiteilijoilta.