Me haluamme tarjota sinulle opiskelukokemuksen, joka jää elämään vielä valmistumisesi jälkeen!
Muurlan Opisto on yksi maamme 90 kansanopistosta, joiden toiminta on opetusviranomaisten valvomaa ja osin valtionavulla rahoittamaa . Kansanopistojärjestelmä on juuriltaan pohjoismainen koulutusmuoto: ensimmäinen perustettiin Tanskaan jo v. 1844. Suomeen, tarkemmin Kangasalalle ensimmäinen kansanopisto perustettiin 44 vuotta myöhemmin, siis v. 1888. Vuosikymmenten saatossa opistoja alkoi syntyä tiuhaan tahtiin kansansivistyksestä huolehtimaan. Salon seudulla Muurlan Opisto aloitti toimintansa syksyllä 1942.
Kansanopistotoiminnan perusarvoina ovat vapaus ja yhteisöllisyys: vapaus on vapautta itse rakentaa oma koulutustarjonta, yhteisöllisyys taas ilmenee mm. toiminnan sisäoppilaitosmaisuutena. Tämänpäivän kansanopistossa voi toki opiskella niinkin, ettei asu opiston asuntolassa. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että yhteisöllisyys jäisi silloin kokolailla toteutumatta.
Arkipäivän opiskelussa niin täällä Muurlan Opistossa kuin muisakin kansanopistoissa yhteisöllisyys näkyy siinä, että käytettävät opetusmenetelmät hitsaavat opiskelijoita tiiviiksi ja toimivaksi, jokaisen persoonallisuutta kunnioittavaksi ryhmäksi. Näin ryhmästä muodostuu oppimiselle otollinen ja turvallinen ympäristö, jossa jokaisesta välitetään ja jossa jokaisella on oma paikkansa. Syntyy hyvä henki, joka säteilee ympäriinsä.
Lakkaa siis haaveilemasta ja tule meille opiskelemaan!